---

PYÖRÄILY ENNEN JA NYT
© Kirsi Alastalo 2018
Taitto: Kirsi Alastalo
Kannen kuvat:  
Kirsi Alastalo ja Suomen valokuvataiteen museo
Kuvat: Kirsi Alastalo, Helsingin kaupunginmuseo, SA-kuva, 
Wikimedia Commons, Pixabay, Kickbike Worldwide Oy,  
Helkama Velox Oy, Christiania Bikes, Cycleurope, 
Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskus Oy
ISBN 978-952-69091-1-0 (pdf)
Kirjan voi ladata RyhmäRenki-sivustolta, 
www.ryhmarenki.fi
PYÖRÄILY 
ENNEN JA NYT
Jokaisella meistä on kokemuksia 
polkupyöristä ja pyöräilystä.
Joku on istunut tarakalla
isän tai äidin takana,
toinen tangon päällä 
ja kolmas lastenistuimessa.
Ajamaan oppiminen 
on ollut ikimuistoinen hetki.
Pyörällä on ajettu töihin ja sotaan,
mutta myös retkille ja tansseihin.
Kyydissä on kulkenut lapsia, 
ruokaa ja rakennustavaraa.
Ensimmäinen pyörä laajensi 
kaikkien elinpiiriä.
Tavallinen pyörä on muuttunut vähän,
vaikka pyörämerkit ja valmistajat 
ovat vaihtuneet. 
Polkupyörä on edelleen 
kätevä ja edullinen kulkupeli, 
josta on paljon huvia ja hyötyä.
Uusien pyörämallien ansiosta
kaikenikäiset voivat nauttia pyöräilystä, 
vapaudesta ja vauhdin hurmasta. 
3
Kuva: Helsingin kaupunginmuseo / rajaus Kirsi Alastalo
Velosipedi-pyörissä ei ollut ketjuja ja polkimet olivat kiinni etupyörässä.
Pyörällä on monta nimeä
Suomalaiset kutsuivat ensimmäisiä pyöriä 
sanoilla velosipedi, polkuratas, pikaratas 
tai pikakulkuri. 
Kerrotaan, että polkupyörä-sanan keksi 
valokuvaaja, kirjailija ja toimittaja I. K. Inha.
Nykyisin velosipedi-sanaa käytetään pyörästä,
jossa ei ole ketjuja 
ja polkimet ovat kiinni etupyörässä.
Monet pyörämallit ovat saaneet nimensä 
pyörän käyttötarkoituksen mukaan. 
Tällaisia pyörämalleja ovat retkipyörä, 
maastopyörä, kilpapyörä ja tavarapyörä.
Oman pyörän rungossa tai nimikilvessä 
mainittu merkki on jäänyt monen mieleen.
4
Kuva: Kirsi Alastalo
Vanhojen pyörien metallisia nimikilpiä
Koristeellinen nimikilpi kertoi 
pyörän laadusta ja valmistajasta. 
Tunnettuja merkkejä olivat Pyrkijä, Jaguar, 
Crescent, Monark, Tunturi ja Helkama.
Näitä nimiä lapset kirjoittivat ruutuvihkoihin.
Polkupyörälle on annettu lempinimiä, 
kuten fillari, konkeli, pikajalka, 
munamankeli ja maisemanvaihtaja.
Myös pyörän osia kutsutaan 
eri nimillä eri puolilla Suomea.
Paikkakunnasta ja murteesta riippui, 
kutsuttiinko tavaratelinettä sanalla
tarakka, pakkari, ritsi, häksä vai joppari.
5
Kuva: Sakari Pälsi / Helsingin kaupunginmuseo / rajaus Kirsi Alastalo
Pyöräilyä harrastavia nuoria miehiä Helsingissä
Pyöräilyn nousukausi 
Pyöräily alkoi yleistyä nopeasti 1920-luvulla.
Varsinkin miehet nousivat pyörän selkään,
koska palkkarahat riittivät pyörän ostoon.
Varakkaiden perheiden nuoret
saivat joskus pyörän rippilahjaksi, 
mutta yleensä pyörärahat piti tienata itse.
Ensimmäisen polkupyörän hankkiminen 
oli monelle ikimuistoinen hetki.
Pyörä oli hyvin samankaltainen 
kuin tavallinen pyörä nykyään. 
Toki pyörissä oli usein puisia osia, 
kuten lokasuojat ja vanteet. 
Miehille ja naisille oli jo omat mallinsa. 
Miesten mallissa keskitanko oli ylhäällä 
ja naisten mallissa alhaalla. 
6
Kuva: Simo Rista SER / Helsingin kaupunginmuseo / rajaus Kirsi Alastalo
Postin jakaminen talosta taloon sujuu, kun kulkupelinä on pyörä. 
Näin hame päällä oli helpompi nousta 
pyörän satulaan. 
Yhä useammat aikuiset hankkivat 
oman polkupyörän 30-luvulla.
Monet seurasivat ikkunasta, 
kun postinjakajat ja nokikolarit 
polkivat talosta taloon. 
Naiset pyöräilivät ja laajensivat elinpiiriään.
Pyörällä ajettiin lypsämään lehmiä, 
viemään heinäväelle eväskori 
ja käytiin kaupassa ostoksilla. 
Karjakot, kodinhoitajat ja kätilöt 
kulkivat pyörällä töissä. 
Kätilöiden työmatkat olivat usein 
kymmeniä kilometrejä ja kiire oli kova.
7
Kuva: Jaakko Vartia / Helsingin kaupunginmuseo / rajaus Kirsi Alastalo
Kolmipyöräisellä tavarapyörällä siirtyi isokin paketti.
Polkeminen oli hankalaa, 
kun raskas kätilölaukku 
keikkui pyörän sarvessa.
Pyörä oli hyödyllinen työväline 
myös monelle kaupalle ja konttorille. 
Juoksupojat, juoksutytöt ja lähetit käyttivät 
kaksipyöräisiä tai kolmipyöräisiä tavarapyöriä. 
Pyörillä kuljetettiin tavaraa, rahaa, 
postia ja viestejä. 
Pyörä oli varsinkin kesällä tärkeä kulkupeli, 
joka teki liikkumisesta helpompaa.
Lyhyet matkat sujuivat pyörällä 
ja pitkät matkat linja-autolla. 
Koska liikenne lisääntyi, 
ensimmäiset pyörätiet rakennettiin
Helsinkiin ja Turkuun.
8
Kuva: SA-kuva / rajaus Kirsi Alastalo
Polkupyörä oli tarpeellinen sodan aikana, kun ihmiset siirtyivät paikasta toiseen. 
Sota-aikana oli pula pyöristä
Sota-aikana ja pula-aikana ajettiin 
käytetyillä ja elämää nähneillä peruspyörillä. 
Pyöristä ja varaosista oli huutava pula. 
Pyörän ostamiseen tarvittiin ostolupa,
ja lupia oli vaikea saada, 
koska armeija osti uudet pyörät. 
Siviilit saivat pitää vanhat pyöränsä, 
jos heillä oli pitkä työmatka 
tai muu hyvä syy.
Ihmiset kuitenkin tarvitsivat pyöriä 
enemmän kuin aikaisemmin.
Niitä tarvittiin tavaroiden kuljettamiseen, 
koska polttoaineesta oli pulaa 
ja linja-autoja kulki harvemmin. 
9
Kuva: SA-kuva / rajaus Kirsi Alastalo
Mies korjaa armeijan polkupyöriä kotirintamalla vuonna 1944.
Ruokaa haettiin kauempaa maaseudulta. 
Myös työmatkat ja koulumatkat pitenivät, 
koska taloja rakennettiin esikaupunkeihin, 
kauemmas keskustasta.  
Pyörien korjaaminen oli hankalaa.
Monet varaosat olivat tuontitavaraa, 
ja niitä ei tullut maahan. 
Koska kumista oli pula, 
kädensijat sorvattiin puusta. 
Ilmakumirenkaita oli vaikea hankkia. 
Jos renkaan ostoluvan sai, 
vanha rengas piti luovuttaa kierrätykseen. 
Jos vanha rengas pullistui, 
eikä uutta saanut,
se korjattiin pyörittämällä narua 
kireästi renkaan ympärille.
10
Kuva: Suomen valokuvataiteen museo / rajaus Kirsi Alastalo 
Kansakoulun oppilaat lähtevät pyöräretkelle koulun pihasta vuonna 1955.
Myöhemmin käytettiin narun sijasta 
hopeanväristä ilmastointiteippiä.
Sodan päätyttyä armeija myi 
suuren erän Suomen Armeijan pyöriä. 
Niitä kutsuttiin SA-pyöriksi.
Pyörästä tulee kaikkien kulkupeli
Pula-ajan jälkeen pyöräkauppa vilkastui.
Yhä useammat naiset ja koululaiset 
saivat omat pyöränsä 50-luvulla. 
Pyörästä tuli kenen tahansa kulkupeli,
joka vei kauppaan, postiin ja kouluun
mutta myös tanssilavoille ja riiuureissuille.
Pienet lapset istuivat aluksi kyydissä
tarakalla tai tangon päällä.
11
Kuva: Kirsi Alastalo
Värikäs hameverkko esti jalkojen ja hameenhelmojen takertumisen pyörään.
Kun ensimmäiset lastenistuimet tulivat, 
ne olivat hyvin vaatimattomia.
Lapsen jalat saattoivat luiskahtaa
pyörän pinnojen väliin.
Onneksi monissa naisten polkupyörissä 
takapyörän molemmilla puolilla  
oli värikäs hameverkko,  
joka esti jalkojen ja hameenhelmojen 
takertumisen pyörään.
Lastenpyörät yleistyivät vasta 60-luvulla, 
joten lapset opettelivat ajamaan 
aikuisten pyörillä.
Pyörän selkään noustiin korokkeelta,
kuten kiven tai kaivonkannen päältä.
Jos satulaan istui, 
niin jalat eivät ulottuneet polkimille.
12
Kuva: Kirsi Alastalo
Naisten Crescent-merkkisen pyörän lastenistuin oli hyvin vaatimaton. 
Kolmipyöräinen lastenpyörä vuodelta 1956 ja vetonaru
Kuva: Kari Hakli / Helsingin kaupunginmuseo
13
Kuva: Kirsi Alastalo
Potkulauta on 40-luvulta ja venäläinen lastenpyörä 50-luvulta tai 60-luvulta.
Myös miesten pyörän keskitanko 
oli liian korkealla. 
Siksi lapset polkivat pyörällä seisaaltaan 
ja tasapainottelivat tangon välistä.
Naisten pyörällä oli hyvä harjoitella,
jos sahasi laudankappaleen päähän loven,
ja asetti laudan kaarevan rungon väliin.
Lyhyet jalat ulottuivat polkimiin,
kun istui laudan päällä.
Kolmipyöräisiä lastenpyöriä 
tuli kauppoihin 50-luvulla.
Ne oli maalattu sinisiksi tai punaisiksi 
ja valmistettu Venäjällä.  
Kun hienon pyörän kanssa 
lähdettiin kotipihan ulkopuolelle, 
runko oli tukevalla narulla kiinni 
äidin tai isän kädessä.
14
Kuva: Kirsi Alastalo
Mukana kulki pumppu ja paikkausvälineet, joten matka ei pysähtynyt rengasrikkoon.
Pitkäikäiset pyörät
Lähes joka paikkakunnalla
oli pyöräkauppiaita ja korjaajia.
Takahuoneissa koottiin pyöriä osista.
Pyörän valmistamiseen kului 
enemmän työaikaa kuin nykyään.
Monet vaiheet tehtiin käsin
ja pyörät tehtiin kestäviksi. 
Pyöristä pidettiin myös hyvää huolta.
Varsinkin miehet osasivat korjata pyöriä, 
ja tätä taitoa miehiltä myös odotettiin.
Pyörän korjaaminen oli ennen helpompaa,
koska pyörät olivat yksinkertaisempia.
Pyörissä ei ollut vaihteita, 
joten rattaat ja ketjut kestivät pitkään.
15
Kuva: Kirsi Alastalo
Vielä 50-luvulla pyöräilijät valaisivat tiensä taskulampulla. 
Kun pyörän kumi puhkesi 50-luvulla,
ei pyöräilijältä jäänyt matka kesken.
Tarakan tai satulan alla oli yleensä 
muovinen tai nahkainen työkalukotelo, 
josta paikkaustarvikkeet löytyivät.
Punainen pyöränkumi oli helppo paikata, 
koska paikka pysyi siinä hyvin kiinni.
Pumppukin oli kiinni pyörässä, 
käden ulottuvilla.
Valoa pimeille teille
Polkupyörän valo oli erityisen tärkeä silloin, 
kun katuja ja teitä ei valaistu.
Vielä 50-luvulla pyöräilijät kiinnittivät 
pyörään tai vaatteisiin taskulamppuja.
16
Kuva: Kirsi Alastalo
Kissansilmä-heijastin ja valkoiseksi maalattu takalokasuojan loppupää
Monella oli litteä Artas-lamppu,
joka oli valmistettu DDR:ssä. 
Tästä lampusta Airam teki oman kopionsa.
Myös peltirasioista tuttu G. W. Sohlberg 
valmisti omia Auri-taskulamppujaan.
Dynamo toi uutta virtaa pyörän valoihin. 
Vuonna 1954 perustettiin Solifer-yritys,
jonka tehokkaasta dynamosta tuli kuuluisa.
Kun pyörän rengas pyöri, 
dynamo muutti liikkeen sähköksi 
jopa pyörää taluttaessa.
Toki pyörän piti näkyä myös takaapäin.
Takana oli punainen heijastin, kissansilmä.
Sen lisäksi takalokasuojan loppupää
piti maalata valkoiseksi. 
17
Jaguar-mainos vuodelta 1958
Väriä ja huvia pyöräilyyn
Kuva: Jaguar-mainos vuodelta 1958 / muokannut Kirsi Alastalo
Pyöriin alkoi ilmestyä monenlaista koristetta, 
väriä ja varustetta 50-luvun alussa. 
Tamperelaisesta Jaguarista tuli 
Suomen suosituin pyörämerkki. 
Monet muistavat Jaguarin mainoslauseen: 
“Ketterästi polkee vaari, vaarilla on Jaguaari”.
Suosittua Helkaman Hopeasauma-pyörää 
mainostettiin sen sijaan iskulauseella: 
”Nauttikaa kevyestä, lentävästä vauhdista”.
Mainosmiehet keksivät Hopeasauma-ajon,
jossa pyöräilijät ajoivat kilpaa 
Helsingistä Hankoon ja takaisin.
18
Kuva: Kirsi Alastalo
Pelikortista ja pyykkipojista tehty räpsytin eli räpätti pärisi mukavasti pinnoja vasten.
Poikien mielestä polkupyörällä 
oli hauska päristellä.
Pärisevä ääni syntyi,
kun lokasuojan kiinnittimeen 
laittoi pyykkipojalla kiinni pahvinpalan,
jonka reuna hankasi pyörän pinnoihin.
Tätä kutsuttiin nimellä räpsytin tai räpätti.
Räpsyttimiksi kelpasivat vaikka tupakka-askit, 
tuohenkappaleet tai pelikortit.
Aikuisten mielestä pinnat löystyivät, 
joten he yrittivät kieltää päristelyn. 
19
Kuva: Helkama Velox Oy
Helkaman Jopo tuli myyntiin vuonna 1965.
60-luvun iloiset yleispyörät
60-luvulla pyöräily väheni, 
koska monet hankkivat mopon tai auton. 
Kotimaisilla pyörätehtailla oli vaikeuksia, 
koska pyöriä tuotiin ulkomailta.
Esimerkiksi turkulainen Pyrkijä
ei enää pärjännyt hintakilpailussa,
koska se teki vankkoja pyöriä huolellisesti.
Vuonna 1965 kauppoihin tuli 
uudenlainen polkupyörä, Jopo. 
Jopo suunniteltiin sopivaksi 
kaiken ikäisille ja kokoisille, 
sekä miehille että naisille.
Jopo-nimi tuleekin sanoista 
JOkaisen POlkupyörä.
20
Jopon mainoksissa esiintyivät 
monet julkisuuden henkilöt, 
kuten Pirkko Mannola ja Katri-Helena.
Varsinkin kaupunkilaiset innostuivat, 
koska Jopo näytti uudelta, iloiselta, 
värikkäältä ja rennolta.
Satulan ja ohjaustangon sai 
sopivalle korkeudelle helposti, 
ilman työvälineitä. 
Myös pysty ajoasento oli 
monien mielestä mukava. 
Koska Helkaman Jopo oli niin suosittu,
Tunturi päätti tehdä vuonna 1967 
oman iloisen yleispyöränsä, Ponin. 
Jotkut muistavat myös Öglandin Kombin.
Joposta ja Ponista tuli klassikoita, 
joita valmistetaan edelleen. 
Kuntoa kuntopyörällä kotioloissa
Pyöräily ei ole talvella aina mukavaa, 
kun pakkanen paukkuu, lunta tuiskuttaa
ja lumi pakkautuu renkaan ja lokasuojan väliin. 
Talvinen ajokeli oli Tunturille yksi syy 
kehittää kuntopyörä 60-luvun lopulla. 
Tunturin uusi kuntopyörä oli suosittu, 
koska se oli helppokäyttöinen 
ja sopi kotioloihin. 
Sitä valmistettiin yli miljoona kappaletta.
Suomessa laite tunnettiin 
Tunturi-kuntometrinä.
21
Kuva: Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskus Oy
Tunturin kuntopyörää valmistettiin yli miljoona kappaletta.
Tunnettu liikunnan ja urheilun vaikuttaja, 
professori Lauri ”Tahko” Pihkala, 
ei aluksi innostunut kuntopyörästä. 
Tahkon mielestä raitis ilma 
oli tärkeä osa liikuntaa. 
Mieli kuitenkin muuttui, 
kun hän pääsi kokeilemaan kuntopyörää. 
Onhan pyörän polkeminen sisätiloissa 
parempi vaihtoehto kuin sohvalla löhöäminen. 
Kuntopyörien lisäksi Tunturi valmistaa 
suotulaitteita ja juoksumattoja. 
Näitä kuntolaitteita löytyy edelleen 
monien suomalaisten kodeista.
22
Kuva: Kari Hakli / Helsingin kaupunginmuseo / rajaus Kirsi Alastalo
Eka-Market Helsingin Kannelmäessä myi edullisia polkupyöriä.
Uusia pyörämalleja eri tarpeisiin
Koska tavalliset polkupyörät 
eivät käyneet 60-luvulla kaupaksi,
niin 70-luvulla Suomessa oli jäljellä 
enää muutama pyörätehdas.
Pyörämyynti kuitenkin kasvoi,
koska ihmiset kiinnostuivat hyötyliikunnasta.
Vuonna 1973 oli ensimmäinen öljykriisi, 
ja se sai ihmiset arvostamaan pyöräilyä. 
Viranomaiset suosittelivat pyörän käyttöä 
ja siitä innostuivat varsinkin naiset.
Jopojen ja Ponien rinnalle tulivat
uudenmalliset retkipyörät, 
jotka houkuttelivat pitkille pyöräretkille.
Retkipyörissä oli kunnon tavarateline, 
johon pyörälaukut sai tukevasti kiinni.
23
Kuva: Kirsi Alastalo
Moni poika haaveili Tunturi Rallista 70-luvulla.
Punaisia ja keltaisia Tunturi Ralli -pyöriä
valmistettiin vain vuosina 1972 ja 1973.
Pyörästä tuli poikien suosikki 
ja haaveilun kohde.
Ralli-pyörässä oli pitkä, 
banaanin muotoinen satula.
Satulan takana oli korkea, kaareva rauta,
jota kutsuttiin jappiraudaksi.
Ohjaustangon sarvet osoittivat ylöspäin.
Joidenkin Ralli-pyörien rungossa 
oli kahvallinen vaihdelaatikko, 
joten hurjasteluun sai lisää vauhtia. 
Komealla pyörällä keräsi katseita,
kun temppuili takapyörän varassa.
24
Kuva: Pixabay
Kilpapyörä kulkee lujaa asfaltilla päällystetyllä tiellä.
Vaihdepyörä oli 80-luvun hittituote. 
Pyörän ostajat pohtivat tarkasti, 
oliko 3-, 5- vai 7-vaihteinen pyörä paras.
Maastopyörien kulta-aika oli 90-luvulla. 
Pyöräilystä on viime vuosina tullut 
entistä suositumpi kuntoilulaji. 
Kuntopyöräilijät valitsevat usein 
maantiepyörän eli kilpapyörän, 
jossa on monta kymmentä vaihdetta. 
Käyräsarvisen ohjaustangon vuoksi 
ajoasento on matala.
Kevyt ja kapearenkainen maantiepyörä
kulkee lujaa vauhtia 
asfaltilla päällystetyllä tiellä.
Varsinkin kesäkaudella maantiepyöräilijöille 
järjestetään paljon kilpailuja ja kuntoajoja.
25
Kuva: Pixabay
Polkijat tandemin selässä saavat ohikulkijoiden päät kääntymään.
Erilaiset erikoispyörät
Erilaisia pyörämalleja on ollut pitkään. 
Monia vanhoja erikoispyöriä 
valmistetaan edelleen. 
Niiden lisäksi on keksitty uusia.
Tandempyöriä oli jo 1800-luvulla, 
mutta vieläkin ne herättävät huomiota.
Kaksi polkijaa tai koko perhe 
saman pyörän selässä on komea näky.
Potkupyörä keksittiin ennen polkupyörää.
Nykyisin lapset oppivat tasapainoilemaan 
puisilla tai metallisilla potkupyörillä.
Lapset istuvat potkupyörän satulassa,
kävelevät ja potkivat jaloilla vauhtia.
Tämä onnistuu jo 2-vuotiaalta.
26
Kuva: Kickbike Worldwide Oy
Aikuisten potkupyörä
Aikuisten potkupyörät 
muistuttavat potkulautoja.
Niillä pääsee kovaa vauhtia, 
sydän sykkii ja hiki virtaa.
Nojapyörä on matala polkupyörä, 
jossa pyörän kuljettaja istuu rennosti 
tai makaa jopa selällään. 
Nojapyörää on kevyt polkea, 
koska ilmanvastus on pieni. 
Poluilla ja lumihangessa voi nähdä pyörän,
jonka renkaat ovat paksut ja isot.
Pyörämalli on fatbike eli läskipyörä.
Läskipyörä on painava ja raskas ajaa,
mutta se ei uppoa lumihankeen 
tai pehmeään maastoon.
27
Kuva: Cycleurope
Kolmipyöräinen sähköpyörä
Yksipyöräinen vaatii hyvää tasapainoa
ja sopii temppuiluun vaikka sirkuksessa. 
Kolmipyöräinen pysyy hyvin pystyssä,
ja pyöräily onnistuu, 
vaikka tasapaino olisi huono 
tai vauhti rauhallinen.
Nykyään monet valitsevat sähköpyörän.
Ylämäet ja pitkät matkat sujuvat kevyesti,
kun ladattu akku helpottaa polkemista.
Sähköpyörä voi auttaa kuntoutumaan
esimerkiksi sydänleikkauksen jälkeen.
28
Kuva: Kirsi Alastalo
Helsinkiläisiä kaupunkipyöriä telineessä
Kaikki voivat nauttia pyöräilystä
Pyöräilyn arvostus on taas nousussa,
onhan pyöräily erinomaista liikuntaa,
edullista ja ympäristölle hyväksi.
Entistä parempia pyöräilyreittejä 
rakennetaan jatkuvasti.
Nykyään kaduilla, poluilla ja maastossa
näkyy kaikenlaisia pyöriä. 
Kaupunkipyörät ovat usein 
kaupungin omistamia pyöriä, 
jotka ovat yhteisessä käytössä.
Niiden käytöstä peritään pieni korvaus.
Kaupunkipyörällä voi ajella 
vaikka pääkaupunkiseudulla ja Turussa.
Pyöräilystä voi nauttia, 
vaikka itse ei enää pyörää ajaisikaan.
29
Kuva: Cristiania Bikes / www.classicbike.fi
Riksapyörän kyydissä voi nauttia pyöräilystä ja samalla istua rennosti.
Pyörällä kaiken ikää -hankkeen
vapaaehtoiset pyöräluotsit vievät 
palvelutalojen ja kotihoidon asiakkaita 
mukavalle ajelulle riksapyörällä.
Monet arvostavat vanhoja polkupyöriä. 
Niitä pidetään kauniina ja kestävinä.
Myös nuoret ajavat 50- ja 60-lukujen pyörillä,
ja pitävät pyöriä hyvässä kunnossa.
Vanhat Velot ry on yhdistys,
jonka jäsenet harrastavat vanhoja pyöriä. 
Joka vuosi yhdistys järjestää kokoontumisajoja,
ja esittelee entisajan pyöräilykulttuuria.
Ulkona kannattaa pitää silmät auki.
Pyörän historiaa ja nykypäivää 
voi tarkkailla Suomen teillä.
30
Lähteet
Antila, Kimmo (toim.) 2007.  
Velomania! – Pyörällä halki aikojen.  
Tampereen museoiden julkaisuja 98. 
Heinonen, Risto 2017. Haastattelu.  
Loimaan pyörähuolto. 
Heinonen, Risto 2018. Sähköposti.  
Loimaan pyörähuolto.
Lepo, Kalevi (toim.) 2010. Suomalaisia polkupyöriä. 
Vanhat velot ry. 
Lähteenoja, Outi (toim.) 2014. Espoon Automuseo 35 v.
Mantila, Miina – Ranta, Venla 2015.  Suomalaisen 
kätilön työnkuvan historiaa – Kätilölaukku ja 
synnytyksessä käytetyt työvälineet.  
https://www.theseus.fi/handle/10024/97254
Nostalgiset naiset -blogi 2017. Polkupyöräily tuo 
uudenlaista itsenäisyyttä naisen elämään.  
http://www.nostalgisetnaiset.fi/polkupyoraily-tuo
uudenlaista-itsenaisyytta-naisen-elamaan/
Polkupyöräwiki. Läskipyörä.  
http://www.polkupyoraily.net/wiki/Läskipyörä
Rohila, Vesa 2007. Nostalgiset polkupyörät.  
Alfamer Oy.
Simula, Timo 2013. Auri näki pimeässä – suomalaisen 
taskulampun tarina. https://www.aikaeilinen.fi/11
Tunturin historia. http://www.tunturi.fi/yritys/historia/
Vanhat Velot ry. Pikajalka 2/2014.  
http://www.saunalahti.fi/~mikkrabe/pikajalka7.pdf
Yle Uutiset 2015.  
Polkupyörä on historian ja tulevaisuuden ajoneuvo.  
https://yle.fi/uutiset/3-8196190
Yle Uutiset 2018. Kun keskitanko tipahti hameen tieltä.  
https://yle.fi/uutiset/3-10005867
Wikipedia. https://fi.wikipedia.org/
31
Kuvat
Etukannen kuvat: Kirsi Alastalo ja tuntematon kuvaaja / 
Suomen valokuvataiteen museo / rajaus Kirsi Alastalo 
Kuva s. 4: Tuntematon kuvaaja / Helsingin 
kaupunginmuseo / rajaus Kirsi Alastalo
Kuva s. 5: Kirsi Alastalo /  
Esine: Risto Heinosen yksityiskokoelmat
Kuva s. 6: Sakari Pälsi / Helsingin kaupunginmuseo / 
rajaus Kirsi Alastalo
Kuva s. 7: Simo Rista SER  / Helsingin kaupunginmuseo 
/ rajaus Kirsi Alastalo
Kuva s. 8: Jaakko Vartia / Helsingin kaupunginmuseo / 
rajaus Kirsi Alastalo
Kuva s. 9, 10: SA-kuva, rajaus Kirsi Alastalo
Kuva s. 11: tuntematon kuvaaja / Suomen 
valokuvataiteen museo / rajaus Kirsi Alastalo
Kuva s. 12: Kirsi Alastalo / Pyörä: Espoon Automuseo
Kuva s. 13: Kari Hakli / Helsingin kaupunginmuseo
Kuva s. 13, 14, 15, 16 : Kirsi Alastalo /  
Esineet: Risto Heinosen yksityiskokoelmat
Kuva s. 17, 19: Kirsi Alastalo / Esine: Espoon Automuseo
Kuva s. 20: Helkama Velox Oy
Kuva s. 22: Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskus Oy / 
kuvankäsittely Kirsi Alastalo
Kuva s. 23: Kari Hakli / Helsingin kaupunginmuseo / 
rajaus Kirsi Alastalo
Kuva s. 24: Kirsi Alastalo / Pyörä: Espoon Automuseo
Kuva s. 25, 26: Wikimedia Commons
Kuva s. 27: Kickbike Worldwide Oy
Kuva s. 28: Cycleurope
Kuva s. 29: Kirsi Alastalo
Kuva s. 30: Christiania Bikes, www.classicbike.fi
32